Rue Grande

Alhaalta laaksosta katsottuna kylä on pieni linnunpesä korkean kukkulan huipulla. Talot kyhjöttävät hiekan ja kiven väreissä sylikkäin kuin peläten vierivänsä alas rinnettä. Kirkko kohoaa muita korkeampana, kylän alapuolella oliivilehdot laskeutuvat alas laaksoon kivimuurien reunustamilla penkereillä. Vielä niitäkin alempana ovat niityt, joilla lampaat laiduntavat. Syksyisin niiden villavat harmaan ruskeat turkit sulautuvat osaksi maisemaa aivan kuin ne kasvaisivat suoraan maasta.

Kylään saapuessa päätyy sen valtaväylälle, Rue Grandelle. Suureellisesta nimestään huolimatta Suurkadulla on pituutta vain muutama sata metriä, sen varrella on kuitenkin kaikki, mitä kylän kissat ja ihmiset elämässään tarvitsevat. Siellä ovat oliivimylly ja vesialtaat, ruokakauppa ja kampaamo, taidegalleriat, baarit ja ravintolat, kirjasto, kirkko ja hautausmaa. Kaikki, jotka kylään tulevat kulkevat sitä pitkin, se johtaa molemmista suunnista tullessa kylän torille. Rue Grandesta erkanevat eri suuntiin kapeat kujat ja kiviset portaat, ne vievät alas laaksoon, ylös metsään ja muratin peittämien kaariholvien alitse kylän sisimpään, sen iäkkäiden talojen kujille ja pihoille.

Kesä on Rue Granden vilkkain vuodenaika, silloin siellä kohtaa koko maailma. Kadunvarren baarit ja ravintolat avaavat ovensa varhain aamulla ja sulkevat myöhään yöllä, lapset ja koirat leikkivät kujilla, torin plataaneissa häärivät linnut ja katukahviloissa puhutaan montaa eri kieltä. Kylä hiljenee hetkeksi vain iltapäivän kuumuudessa, silloin Rue Grandella leijailee ruuan, uneliaan auringonlämmittämän pölyn, ovenpielien ruukuissa kasvavien rosmariinien ja timjamin tuoksu, katu on autio, vain kissat loikoilevat ikkunalaudoilla ja kivimuureilla.

Syksyn ensimmäisiä merkkejä Rue Grandella ovat toinen toisensa perään sulkeutuvat ikkunaluukut, kynnysten eteen ilmestyy tuulisuoja, ruusut varistavat viimeiset terälehtensä, kesäasukkaat ovat lähdössä takaisin kotimaihinsa. Jäljelle jäävät vain kylän kissat ja kadun vakinaiset asukkaat. Elämä Rue Grandella hiljenee, alkaa laaksosta nousevan tiheän sumun ja rankkasateiden aika. Sateiden tullessa kesäauringon ruskeaksi kulottama ruoho virkoaa, talven väri on vihreä kylän ympärillä.

Talvi on tuulien valtakautta, silloin vieraaksi saapuvat vuorotellen Monsieur Mistral ja Madame Tramontane, molemmat yhtä kylmiä ja oikullisia. Niiden puhaltaessa kivenmurikoista rakennetut talot kyyristelevät ikkunaluukut ja ovet suljettuina, sisällä kyhjöttävät jäljelle jääneet asukkaat selkä patteria vasten painettuna, jalat tulisijan reunuksella. Rue Grandella kulkija tarrautuu valurautaisiin ikkunaristikoihin ja kivisiin ovenpieliin pystyssä pysyäkseen. Tuuli syöksyy kimppuun nurkan takaa, kiitää alas katukuilua, rämisyttää ohi mennessään ikkunaluukkuja, se riepoo hiuksia ja vaatteita. Tuulet tekevät ihmisistä ja eläimistä kärttyisiä, mutta niiden mentyä taivaan kupoli on syvän sinistä posliinia ja ilma kirkasta kristallia.

Kevään lähestyessä mantelipuut muuttuvat vaaleanpunaisiksi ja mimosat hehkuvankeltaisiksi, niiden pyöreät kukat ovat kuin pieniä aurinkoja puun oksilla. Harmaiden katukivien rakosissa villikukat heräävät eloon, niitä seuraavat ovenpielessä talvehtineet rosmariinit ja timjamit. Vain rosoisia kiviseiniä pitkin kiipeilevät köynnökset loikoilevat vielä alastomina auringon lämmössä, ne puhkeavat ruusutarhaksi myöhemmin kevään edetessä. Rue Grandella ikkunaluukut aukeavat jälleen toinen toisensa perään, ne kertovat ohikulkijoille asukkaiden palanneen kesäkadulleen.

Rue Grande valmistautuu vastaanottamaan vieraita, talvella suljettuna olleet ravintolat, kaupat ja galleriat aukaisevat ovensa, ruskea savikukko asettuu paikalleen kolmannen kerroksen ikkunalaudalle katselemaan kadulla kulkijoita. Illan hämärtyessä se tähyilee toiseen suuntaan, vastapäisen talon punatiilisen katon yli alhaalla levittäytyvään laaksoon, siellä sinisen ja harmaan eri sävyissä kukkulat lainehtivat kohti horisonttia kuin toisiaan seuraavat meren aallot.

Kesän mentyä kylä asettuu jälleen talven lepoon, odottamaan kevään uudelleenheräämistä. Ilta tummuu yöksi, kuu nousee taivaalle. Se valaisee kujat kissojen kulkea ja toivottaa kyläläisille hyvää yötä. Nukkukaa levollisesti Rue Granden asukkaat, yön silmä vartioi kotikatuanne.

Jaana Wahlforss

Un livre en finnois de 1997 sur Tourtour 

« Kylä Provencen taivaalla » (Village dans le ciel provençal)

L’auteur, Aaro Vakkuri (1943-2002) vécut quelques temps à Tourtour.

Pour les finlandais, ce livre est une invitation à découvrir Tourtour